23.5.2010 Miehikkälä, tuomari: Paul Vuori
VOI3 21 p.
Koesuorituksen arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 2/6 p.
Jäljestämisvarmuus 4/12 p.
Työskentelyn etenevyys 3/10 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja
katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 7/14
p.
Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p.
Yleisvaikutelma 2/5 p.
Laukauksen sieto: Hyväksytty.
Koeselostus:
Sonjalle esitellään lähtömakuu, joka nuuhkitaan. Opastusalue loppuun ohjauksessa. Sekä maa- että ilmavainua käyttävä koira aloittaa työskentelyn hieman epävarman tuntuisesti, tehdään pienen pieniä pistoja sivuille ja katsellaan ympärille. Tästä päästään nopeasti eroon ja jäljestetään pieni pätkä mukavaa vauhtia jäljen päällä. Melko alussa jokin vetää koiraa puoleensa ja se lähtee pois jäljeltä, josta hukka. Muut suorat osuudet hyvin. Makuista merkataan vain yksi, muut kävellään yli. Kulmista toinen tarkasti, toisella reilu kaarros ulkokautta takaisin jäljelle. Katkokulmalla veren loppuminen havaitaan lähes välittömästi, mutta pienen pysähdyksen jälkeen jatketaan matkaa suoraan eteenpäin. Valitettavasti itse ei jäljelle palata ja tuomitaan hukka. Lopussa oleva sorkka kiinnostaa. Jälkityössä parantamista olisi makuiden merkinnässä. Suorat menee hienosti, joten eiköhän kulmatkin suju kun kokemus karttuu.
23.5.2010 Tammela, tuomari: Hannu Suonto
VOI0
Koeselostus:
Lähtö reipas. Hienoa jäljestystä kolmannen osuuden puoliväliin, missä hetken pyörimisen jälkeen lähdettiin määrätietoisesti riistajäljelle. Palautuksen jälkeen mentiin hiukan sivussa kolmannen osuuden alkuun, käytiin tarkistamassa kulma, mutta lähdettiinkin paluujäljelle ja jälki osoitettiin. Neljännen osuuden puolivälissä riista veti taas enemmän ja koe keskeytettiin. Ensimmäinen makuu ohitettiin, toinen ja kolmas osoitettiin hienosti. Katko teetti töitä, mutta selvitettiin. Pienellä harjoituksella koirasta tulee hyvä jäljestäjä.
_______________________________
AVO1 46/50 p. sij. 3
Koesuorituksen arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 6/6 p.
Jäljestämisvarmuus11/12 p.
Työskentelyn etenevyys 9/10 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja
katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 12/14
p.
Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p.
Yleisvaikutelma 5/5 p.
Laukauksen sieto: Hyväksytty.
Koeselostus:
Ohjattu lähtö. Pääsääntöisesti ilmavainuista jäljestystä vauhtia jarrutellen 1.osuus. Osuuden puolivälissä laajahko tarkistuslenkki. 1.kulman makaus ylitetään. Kulma muuten tarkasti. 2.osuus hyvää, hieman turhan reipasvauhtista jäljestystä. 2.kulmalle tultaessa jarrutus alkaa tehota ja makaus merkataan hyvin. Kulma jälkitarkasti ja 3.osuudella pieni tarkistuslenkki. Tullaan kaadolle, jota jää tutkimaan. Hyvä jälkikoira, jonka tarkkuus paranee, kun vauhti jarrutetaan sopivaksi.
23.8.2009 Turun ymp.,
(Virttaa), tuomari: Kari Kielo
AVO2 34/50 p.
Koesuorituksen arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 4/6 p.
Jäljestämisvarmuus 8/12 p.
Työskentelyn etenevyys 8/10 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 8/14 p.
Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p.
Yleisvaikutelma 3/5 p.
Laukauksen sieto: Hyväksytty.
Koeselostus:
Rauhallinen, opastettu lähtö. Sopivavauhtista ja jälkitarkkaa työskentelyä jota leimaavat rodulle ominaiset siksakkaukset, nämä tapahtumat kuitenkin aivan jäljen päällä eivätkä haittaa etenevyyttä tai tarkkuutta. Ohjaaja ei aivan luota koiran kykyyn selviytyä itsenäisesti, 1. osuuden loppupuolella koiran tarkistellessa jäljen sivulle ohjaaja kehoittaa koiraa lähes välittömästi olettaessaan koiran olevan pois jäljeltä. 2. osuuden alussa ojan ylitys teettää koiralla hieman töitä, selvittää vielä itsenäisesti, mutta ojan jälkeen tiheikössä koira alkaa tarkistella sivuille ja taakse lähtien lopulta seuraamaan paluujälkeä ja osoitetaan tuore jälki. Jatkettaessa tarkistukset lisääntyvät ja jäljen lopussa koira myös jää hieman seisoskelemaan, ohjaajan kehoituksia tarvitaan tällöin melko paljon. Kulmat selvittää eleettömästi jäljen mukaan, mutta ei huomioi lainkaan makauksia, kaadon osoittaa selvästi jääden kaadolle. Koira osoitti kykyä erinomaiseen jäljestämiseen, mutta kaipaa vielä paikoin ohjaajan tukea selvitäkseen vaikeista tilanteista.
24.5.2009 Tammela,
tuomari: Rauno Koskinen
AVO2 34/50 p.
Koesuorituksen arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 4/6 p.
Jäljestämisvarmuus 8/12 p.
Työskentelyn etenevyys 7/10 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 9/14 p.
Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p.
Yleisvaikutelma 3/5 p.
Laukauksen sieto: Hyväksytty.
Koeselostus:
Lähtömakaus tutkitaan ja ohjatusti jäljelle. Jälkityö etenee pääosin maavainuisesti maastoon sopivaa vauhtia. Kaikki osuudet edetään aaltoillen jälkiuran molemmin puolin. 1. kulma oikaistaan 5 metrillä ja näin makaus jää huomiotta. 2. osuudella suolla tuoreet hirven jäljet vievät mielenkiinnon ja 1. hukka. 2. makaus merkataan vauhdista nuuhkaisten ja kulma 5 metrin rengastuksella. Kaadolle suoraan, se kiinnosti. 1. hirvenjäljet "pilasivat" muuten hienon jälkityön.
_______________________________
24.8.2008 Hollola,
Tennilä, tuomari: Tuovi Henttu
AVO1 47/50 p. Flattien Hirvipää,
sijoitus 2.
Koesuorituksen arvostelu:
Jäljestämishalukkuus 6/6 p.
Jäljestämisvarmuus 12/12 p.
Työskentelyn etenevyys 9/10 p.
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 12/14 p.
Käyttäytyminen kaadolla 3/3 p.
Yleisvaikutelma 5/5 p.
Laukauksen sieto: Hyväksytty.
Koeselostus:
Koira rauhoitetaan jäljelle ja ohjataan alkuosuus. Sonja jäljestää maavainua käyttäen jäljen päällä koko jäljen ajan paria pientä pistoa lukuun ottamatta. Jälki ylittää metsätien kolmesti, ne Sonja selvittää varmasti. Molemmat kulmat tarkasti jäljen mukaan. 1. makaus merkataan hädin tuskin, 2.makaus huomioidaan erinomaisesti. Kaadolle Sonja tulee suoraan, jonka nuuhkii ja jäi viereen. Erittäin hyvä työ aloittelevalta koiralta, joskin vauhtiin tulee jatkossa kiinnittää huomiota.